Kuukausikirje Tammikuu 2023

Hyvät ystävät, 

 

Joulukuun alussa vierailin sekä Latvian Balvin että Liettuan Zarasain projekteissamme jakaessamme joulupaketteja. Tapasin siellä monia kiitollisia lapsia ja perheitä, ja haluan täydestä sydämestäni lähettää lämpimät kiitokseni kaikille teille, jotka olette osallistuneet Joululahja 2022 -kampanjaan. Apunne merkitsee niin paljon enemmän kuin voin sanoin ilmaista. Kiitos! 

 

Projektimme Balvissa ja Zarasaissa ovat monella tavalla samanlaisia mutta silti erilaisia. Eräs suuri ero on, että projektiimme Zarasaissa liittyy monella lailla vammaisia ihmisiä. Tämä tekee perheiden elämäntilanteen vaikeammaksi ja työn haastavammaksi. Myös useilla vanhemmilla on jonkinasteinen kehitysvamma. Tämän takia heillä ei itsellään ole tarpeeksi osaamista lastensa kasvattamiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Näille perheille ei ole itsestään selvää suihkussa käynti, ruoanlaitto, että lapset tarvitsevat raitista ilmaa ja sosiaalista kanssakäymistä, että koulu on tärkeä asia, jne. Perhekeskuksen ansiosta lapset ja heidän perheensä saavat tarvitsemaansa tukea ja apua. 

       

Tämän lisäksi perheet saavat avustuslähetyksissämme vaatteita, taloustarvikkeita ja muutakin tarvitsemaansa, mutta huonekaluja ja sänkyjä ei riitä läheskään siinä määrin kuin niitä tarvittaisiin. Nähdessäni joidenkin lasten nukkumapaikat mieleni teki vain itkeä. Rikkinäisiä, kivikovia sänkyjä, joista jotkut olivat ilman patjaa, joissakin sängyn jouset tuntuivat kankaan läpi. Monilla lapsilla ei ollut edes sänkyä, vaan he nukkuivat vanhalla sohvalla. Eräs 14-vuotias poika nukkui vuodesohvalla joka oli niin kurjassa kunnossa, että se pysyi tuskin koossa; sohva oli lisäksi pitkälle pojalle aivan liian lyhyt. 

 

Peräänkuulutamme nyt perhekeskukseen ja Zarasain perheille mm. seuraavia: ehjiä ja puhtaita sänkyjä (80-120 cm levyisiä), pienehköjä kaappeja ja lipastoja vaatteiden säilytykseen (lujatekoisia selvitäkseen kuljetuksesta) kapeahkoja hyllyjä, joissa voi säilyttää esim. koulutarvikkeita tai henkilökohtaisia tavaroita (mielellään ovilla varustettuja), n. 15-20 pulpettia (uudemman mallisia, joita voi korottaa ja laskea ja joissa on suora pinta), n. 25 pinottavaa tuolia, yökasteluhälytin kahdelle vammaiselle pojalle. Monet perheet toivovat myös maalivärejä, koska heidän asuntonsa ovat erittäin huonossa kunnossa. Uuden värin saaminen seiniin ilahduttaisi heitä kovasti ja lisäisi viihtyvyyttä. Onko sinulla jotakin näistä lahjoitettavaksi? Tai tunnetko jonkun jolla on? Lisätietojen saamiseksi ota yhteyttä Jan-Peter Lindströmiin, joka huolehtii kuljetuksistamme ja tavaralahjoituksistamme, puhelinnumeroon 040 164 5710 tai sähköpostitse jan-peter.lindstrom@starofhope.fi. Some-sivuillemme ilmestyy lisää kuulutuksia myöhemmin, joten pidäthän niitä silmällä. Keräys näiden perheiden hyväksi jatkuu huhti-/toukokuuhun, jolloin seuraava avustuslähetyksemme lähtee Zarasaihin. 

 

Kaksi perhettä tarvitsee myös apua saadakseen tulisijansa korjattua. Eräässä perheessä tuli savunhaju vastaan heti kun astuimme sisään. Perhe lämmitti koko päivän, mutta yön aikana lämpötila laski nopeasti kun  tulta ei pidetty yllä. Tyttären huone viileni yöllä nopeasti, joten hänellä oli useita huopia suojana kylmältä. Tähän tarkoitukseen otamme vastaan rahalahjoituksia. Voit maksaa lahjoituksesi keräystilillemme FI57 4963 1040 0374 39, tai MobilePay:n kautta numeroon 60594; lahjoitukseen viestiksi Tulisija. Halutessasi tehdä rahalahjoituksen johonkin muuhun tarkoitukseen, merkitset vain maksuusi mitä tarkoitusta haluat tukea (esim. maaliväri Zarasaihin, opintorahasto, Ruoka-apu tai Intian tytöt).  

 

Kiitos arvokkaasta avustasi!  

 

Ystävällisin terveisin  

Terese Hoxell