Kuukausikirje Lokakuu 2022

Hyvät ystävät, 

 

Joulu lähestyy jo ja käynnistämme nyt perinteisen joulukeräyksemme. 29 vuoden ajan olemme täällä Toivon tähdessä levittäneet joulun iloa ja toivoa hädänalaisille lapsille ja heidän perheilleen. Ruoan ja sähkön hintojen nousun myötä hyvin monien ihmisten elämäntilanne on muuttunut erittäin vaikeaksi. Projekteihimme osallistuvat elävät jo nyt vähimmäistoimeentulon rajoilla eikä heillä ole minkäänlaista pelivaraa käytettävissään. Tiedän että lapset Latviassa ja Liettuassa kaipaavat joulupaketteja Suomesta. Tiedän että tytöt Intiassa odottavat innolla heille tarjottavaa juhla-ateriaa, jolloin he saavat viettää aikaa yhdessä, pitää hauskaa ja syödä itsensä aivan kylläisiksi. Tiedän että Argentiinan ja Haitin perheille joulun ruokapaketit ovat uskomattoman tärkeitä; inflaatio ja ruoan hinnat ovat näissä maissa hyvin korkeita ja perheet tarvitsevat meidän apuamme enemmän kuin koskaan. 

 

Joulupaketti on paljon enemmän kuin pelkkä ruokapaketti, joululahja paljon enemmän kuin pelkkä lelu. Toivon tähden joulukeräys on lähimmäisenrakkautta – aitoa välittämistä lähimmäisestä. Joulupaketti voi olla se kannustin, joka saa lopen uupuneen vanhemman jatkamaan kamppailua; se voi olla vanhuksen turvaköysi; joululahja voi olla yksinäisen lapsen ainoa ikioma lelu. Olla olemassa kanssaihmistä varten, antaa teoillamme kanssaihmiselle iloa ja tukea, lohtua ja toivoa, on tärkeimpiä ja arvokkaimpia asioita mitä voimme tehdä.                   

 

Kuten aikaisempinakin vuosina päätät itse haluatko antaa rahalahjoituksen, tehdä ruokapaketin tai antaa joululahjan lapselle. Lähdemme siitä, että voimme toimittaa joulupaketit perille suunnitelmien mukaisesti, mutta viime vuodet ovat opettaneet meille, että mitä tahansa voi tapahtua ja mikä tahansa muuttua käden käänteessä. Jos haluat varmistaa että vastaanottaja saa lahjasi ennen joulua, rahalahja on varmin tapa.  

 

Rahalahjoitukset käytetään ruokalahjakortteihin eri projektiemme perheille. Lahjakortit ovat henkilökohtaisia eikä niitä voi käyttää alkoholi- tai tupakkatuotteisiin. Tarjoamme myös Mumbain slummialueiden resurssikeskusten tytöille unohtumattoman juhla-aterian. Resurssikeskusten joulujuhlista on tullut perinne, jota kaikki lapset odottavat ilolla.   

 

Sinä yksittäisen lapsen tai perheen kuukausilahjoittaja jossakin projekteistamme: jos haluat tehdä ylimääräisen rahalahjoituksen, välitämme sen lyhentämättömänä edelleen lapselle/perheelle.   Kirjoita maksuun viestiksi lapsen tai perheen nimi, ÄLÄ käytä viitenumeroa ylimääräisissä lahjoituksissa. Kaikki rahalahjoitukset maksetaan keräystilillemme FI57 4963 1040 0374 39 tai jollekin kuukausikirjeessä mainitulle tilille. Rahalahjoitukset voi maksaa myös MobilePay:n kautta numeroon 60594; maksun viestiksi ”Joululahja”. 

   

Varsinaiset ruokapaketit ja joululahjat jaetaan lapsille, perheille ja vanhuksille Latviassa ja Liettuassa. Ruokapaketteihin voi laittaa kuivamuonaa ja säilykkeitä, hygieniatarvikkeita, kestävän lelun tai koulutarvikkeita. Ilmoita ruokapakettien kohdalla onko vastaanottaja lapsiperhe vai eläkeläinen (kirjoita mielellään englanniksi jakelun helpottamiseksi). Halutessasi antaa paketin tietylle balvilaiselle perheelle, tulee perheen nimi kirjoittaa selvästi paketin päälle. Voit myös antaa lapselle tarkoitetun joululahjan. Joululahjaksi voi antaa esim. kestävän lelun tai koulutarvikkeita. Ilmoita joululahjan kohdalla sopiiko se tytölle vai pojalle ja suunnilleen minkä ikäiselle; kirjoita esim. Girl 7-10 years. Toimita paketti/lahja 19.11. mennessä suoraan meille tai johonkin keräyspisteeseemme. Tarkemmat ohjeet ja keräyspisteet löydät osoitteesta www.starofhope.fi ja Facebookista (Toivon tähti ry). Otathan meihin yhteyttä jos sinulla on kysyttävää! 

Tule mukaan levittämään jouluiloa yhdessä kanssamme! 

Terveisin 

Terese Hoxell