Hyvät ystävät,
Kesäloma on vasta alkanut, mutta meillä täällä Toivon tähdessä on mielessä jo koulun alkaminen ja selkäreput. Jo kahdeksatta kertaa peräkkäin järjestämme Selkäreppu-keräyksen, jossa keskitytään lasten ja nuorten koulutukseen. Keräämme sekä rahalahjoituksia että selkäreppuja. Rahalahjoitukset käytetään projektiemme nuorten opintostipendeihin ja koulutarvikkeiden ostoon. Keräämämme selkäreput lähetetään Latviaan ja Liettuaan ja jaetaan projektiemme lapsille ja nuorille sekä erityiskoulujen vammaisille lapsille.
Itäisessä Latviassa ja Liettuassa monet perheet kamppailevat saadakseen rahat riittämään arjen välttämättömyyksiin. Rahat riittävät tuskin ruokaan, joten koulutarvikkeisiin on harvoin varaa. Erityis- ja asuntolakouluissa on vaikeista perheoloista tulevia lapsia. Heillä ei ole turvanaan tukea tai apua kotoa – koulu on heidän kotinsa. Kaikille heille selkärepullinen koulutarvikkeita tuo suurta iloa ja hyötyä! Monien vanhempien jaksamisen voimanlähteena on paremman elämän antaminen lapsilleen kuin heillä itsellään on ollut – ja parempaan elämään sisältyy aina toive hyvän koulutuksen antamisesta lapsille. Selkäreppu-keräys kuuluu osana lasten koulunkäynnin tukemiseen. Yhdessä voimme antaa lapsille ja nuorille mukavamman koulupäivän ja auttaa nuoria toteuttamaan unelmansa paremmasta tulevaisuudesta.
20-vuotias Artis on nuori, joka on saanut mahdollisuuden jatkaa opintojaan Toivon tähden tuen ansiosta. Artis asuu Balvissa yksiössä yhdessä vanhempiensa kanssa. Keväällä 2021 Artis päätti Balvin ammattikoulun hyvin tuloksin ja syksyllä 2021 hän pääsi ’Rezekne Academy of Technology’ -nimiseen oppilaitokseen, jossa hän nyt opiskelee ohjelmistoinsinööriksi. Artisin perhe ei pysty tukemaan hänen opintojaan kokonaan, koska heidän rahansa eivät riitä asuntolaan ja ylläpitoon. Selkäreppu-keräyksen ja viime vuonna kerättyjen rahalahjoitusten ansiosta Artis sai opintostipendin ja mahdollisuuden toteuttaa unelmansa opintojen jatkamisesta ja paremman tulevaisuuden luomisesta. Haluamme mielellämme auttaa useampia Artisin kaltaisia nuoria parempaan tulevaisuuteen – tässä sinä voit auttaa meitä tekemällä rahalahjoituksen keräykseemme.
Voit myös osallistua keräykseen lahjoittamalla ehjän ja puhtaan selkärepun täynnä käyttämättömiä koulutarvikkeita kuten lyijykyniä, pyyhekumeja, kynäkotelo, viivotin, värikynät, liimapuikko, sakset, vihkoja, vesivärit. Toimita selkäreppu johonkin keräyspisteeseemme 28.8. mennessä. Rahalahjoitukset maksetaan keräystilillemme FI57 4963 1040 0374 39 tai MobilePay:n kautta numeroon 60594, maksun viitteenä Selkäreppu.
Tarvitsemme sinun apuasi voidaksemme antaa lapsille selkärepun täynnä koulutarvikkeita.
Tarvitsemme apuasi voidaksemme toteuttaa nuorten unelmat opintojen jatkamisesta ja heidän kaipaamansa tulevaisuuden luomisesta.
Kiitos arvokkaasta avustasi! Yhdessä saamme aikaan muutoksia.
Terveisin
Terese Hoxell