
Toivon Tähti Suomi on poliittisesti ja uskonnollisesti
sitoutumaton avustusjärjestö. Työmme perustuu kristillisille arvoille kaikkien
ihmisten yhtäläisistä oikeuksista ja arvosta, etnisestä taustasta tai sosiaalisesta
asemasta riippumatta. Pyrimme auttamaan kaikkein vaikeimmissa oloissa eläviä
ihmisiä riippumattomuuteen sekä osallistumaan sellaisten kehitysprosessien
käynnistämiseen, jotka johtavat parempiin elinehtoihin ja oikeudenmukaisempaan
resurssien jakamiseen.
Toivon Tähti on kansainvälinen avustusjärjestö, jolla on itsenäisesti toimivia järjestöjä sekä Ruotsissa, Norjassa että Suomessa. Avustustyötä harjoitetaan köyhissä maissa ympäri maailmaa, pääasiassa kehitysmaissa ja Itä-Euroopan maissa.
Lapset ja heidän ympäristönsä ovat avustustyössämme keskeisessä asemassa. Voimme olla mukana kehittämässä maita joissa työskentelemme antamalla lapsille koulutusta, huolenpitoa, tervettä itsetuntoa, toivoa ja tulevaisuuden uskoa. Uskomme että lapsilla on kyky muuttaa toivottomalta näyttävä tilanne paremmaksi. Tämä tapahtuu tukemalla kouluja, erityiskouluja sekä köyhiä perheitä. Kummitoiminnan lisäksi harjoitamme myös aktiivista avustuslähetystoimintaa Itä-Eurooppaan.
Toivon Tähden työ projektimaissamme tapahtuu paikallisten työntekijöiden ja järjestöjen kautta. Paikalliset työntekijät tuntevat parhaiten kyseisen maan olosuhteet ja tarpeet. Tämän ansiosta voimme käyttää jokaisen avustuseuron tehokkaammin. Tavoitteemme on, että projektit vähitellen seisovat omilla jaloillaan.
Autamme lapsia saamaan koulunkäyntimahdollisuudet, ruokaa, sairaanhoitoa jne. Työskentelemme myös sen hyväksi, että lapset saisivat leikkiä ja pitää hauskaa – yksinkertaisesti olla lapsia. Auttamalla lapsia toivomme voivamme vaikuttaa myönteisellä tavalla myös heidän ympäristöönsä – perheisiin, kyliin ja koko yhteiskuntaan.
Emme pysty pelastamaan kaikkia, mutta yhdessä sinun kanssasi voimme muuttaa monen lapsen elämän.